Näin kauppa varmistuu tuotteiden turvallisuudesta
Tuoteturvallisuus on kaupalle tärkeä vastuullisuuskysymys
Tuotteiden turvallisuus ja tuotetietojen oikeellisuus ovat kaupalle ehdottoman tärkeitä. Kauppa pyrkii varmistumaan niistä jo sisäänostovaiheessa.
Lainsäädännön lisäksi huomioon otetaan tuotteelle tehtävät testit ja raja-arvot sekä vaadittavat pakkaus- ja varoitusmerkinnät. Jotta kauppa saa tuotteesta tarvittavat tiedot, se edellyttää toimivaa jäljitettävyysjärjestelmää. Tietoja seurataan toimitusketjussa esimerkiksi eräkoodin/erätunnisteen avulla. Vastuullisuuskriteereiden noudattaminen tarkistetaan tuotteista, joilta sellaisia vaaditaan.
Vuosittain kauppa tekee tuhansia laadunvarmistustestejä. Tuontituotteiden osalta yhteistyö Tullin kanssa on tiivistä. Myös muiden valvontaviranomaisten kanssa tehdään säännöllistä yhteistyötä. Tuotteiden tuotantolaitoksia tarkastetaan tietyin aikavälein. Tarkastuksen voi tehdä kaupan hankintayhtiön edustaja tai ulkopuolinen auditoija. Päivittäistavarakauppa kantaa vastuunsa myös osana globaaleja hankintaketjuja. Amfori BSCI* on kansainvälinen vastuullisuusjärjestelmä, jonka kautta vaikutetaan esimerkiksi tuotanto-olosuhteisiin.
Jos markkinoilla on tuote, joka ei ole turvallinen tai jonka tietty ominaisuus johtaa kuluttajaa harhaan, tehdään takaisinveto. Takaisinvedossa tuote vedetään pois myynnistä ja asiasta tiedotetaan sekä kuluttajille että viranomaisille.
Kuluttajalla on siis varmuus tietystä laadun perustasosta ja tietojen luotettavuudesta. Vaikka esimerkiksi rikollista toimintaa ei voi täysin ehkäistä, varmistaa menettelytapa nopean reagoinnin myös ongelmatilanteissa.
* amfori Business Social Compliance Initiative (BSCI) on sosiaalisen laadunvalvonnan malli, jonka tavoitteena on ns. riskimaiden tavarantoimittajien työolojen parantaminen kansainvälisten sopimusten vaatimalle tasolle. Yhteistyöllä halutaan varmistaa, että kuluttajille tarjottavat tuotteet on valmistettu sosiaalisesti ja eettisesti hyväksyttävissä tuotanto-olosuhteissa.
Elintarvikkeiden alkuperämerkinnät ja jäljitettävyys
Kauppa haluaa kertoa elintarvikkeiden alkuperän kuluttajille selkeästi ja avoimesti. Alkuperätieto on yksi tärkeimmistä elintarviketta koskevista tiedoista. Muita tärkeitä tietoja ovat tuotantotapa, ravintosisältötiedot sekä sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia koskevat tiedot.
Tavarantoimittajilta ja valmistavalta teollisuudelta kuluttajille välitettävän tiedon tulee olla oikeaa. PTY:n jäsenyritykset työskentelevät alkuperätietojen saamiseksi sekä pakollisten merkintävaatimusten kohteina olevien elintarvikkeiden pakkauksiin että omien merkkien kuluttajapakkauksiin. Jo nyt on olemassa paljon tuotteita, joiden pakkauksissa kerrotaan, missä ja mistä tuotetuista raaka-aineista ne on valmistettu.
Vapaaehtoiset merkintäjärjestelmät kuten Ruokaa omasta maasta -merkillä pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki ja EU:n nimisuojajärjestelmät kertovat myös tuotteen alkuperästä. Suomalaisilla elintarvikkeilla on suojattuja alkuperänimityksiä, esimerkiksi Suonenjoen mansikan nimisuoja tai Aito perinteinen tuote -suojaus esimerkiksi karjalanpiirakalla.
Lähiruokaa tuotetaan paikallisesti tai pienten elintarvikeyritysten erikoistuotteina, jolloin tuotteiden alkuperä on korostetusti esillä. Kauppojen tavoitteena on saada kaupan hyllyille lisää hyviä lähiruokatuotteita.
Alkuperätiedon välittäminen edellyttää toimivaa jäljitettävyysjärjestelmää ja uudenlaista avoimuutta koko toimitusketjussa.
Päivittäistavarakauppa on aktiivisesti mukana kehittämässä tuotteiden jäljitettävyyttä mm. osallistumalla eri tuoteryhmiä koskeviin jäljitettävyyshankkeisiin.